Elokuu

Nämä maisemat antaa aihetta vilunväreille joka kerta... <3

On vaikea uskoa, että kampuksella on taas tullut pyörittyä jo liki kolme viikkoa ja orientaatioajan lötköilyt alkaa olla paketissa. Huomenna kello herättää ensimmäisen koulupäivän merkiksi kun IB-tutkinnon toinen ja pahempanakin tunnettu puolisko alkaa vihdoin. Kakkosvuosi on tähän mennessä ehtinyt pitää sisällään jo monenlaista tapahtumaa, mikä on tullut huomattua niin extended essayn edistymisasteesta (erittäin vaiheessa) kuin myös kameran rullan täyttymistahdista.

Palasin siis Montezumaan 10. elokuuta ja lähdin lähes saman tien talsimaan pohjoisen New Mexicon patikkapolkuja luokkatovereideni kanssa Wilderness-ohjaajakoulutuksen puitteissa. Kolme yötä raikkaassa vuoristoilmassa teltassa nukkuen hoitivat pahimmat aikaeroväsymykset pois tiehensä ja valmistivat tulevaan hälinään ja sekamelskaan, mikä saman viikon aikana oli vuorossa. Hyvin pian meidän eräjormailijoiden palattua sivistyksen pariin toivotettiin tervetulleiksi ensin loput kakkosvuotiset ja parin päivän sisällä myös kaikki uudet kasvot, ykkösvuotiset.

Nuo muutamat päivät olivat jännittäviä, toisinaan vähäunisia mutta tosi antoisia. Omien (2 kpl!) huonekaverien tervetulleeksi toivottaminen, kaikki uudet ja vanhat kasvot ja siinä lomassa hiljalleen ymmärrys siitä miten uskomattoman suuri osa tästä kokemuksesta onkaan ympärillä olevien ihmisten ansiota. Tämän jälkeen alkoi parin viikon orientaatio, jonka aikana ykkösvuotisia on hyppyytetty perinteisesti kampuksen laidasta toiseen sillä aikaa kun me 'vanhukset' ollaan koitettu ottaa vanhemman ja fiksumman roolia ja opetella siinä sivussa uusia naamoja ja nimiä.

Me  ollaan nuoriso...

Itselläni tärkeä osa orientaatiota on siis Wilderness-ohjaajana ollut patikkaretkien valmistelu. Wilderness-ohjaajat vievät ykkösvuotiset orientaation aikana kahden yön mettäretkelle rinkkoineen kaikkineen (omasta vuoden takaisesta kokemuksesta löytyy postaus viime elokuulta), pienissä ryhmissä tarkoituksena esitellä paikallista luontoa, tarjota kokemuksia ja päästä hetkeksi pois kampuksen jatkuvasta touhusta. Oma reissuni ohjaajana oli todella ihana kokemus, kaikki sujui lähes käsikirjoituksen mukaan ja suurimmilta takaiskuilta vältyttiin. Parasta oli nähdä, miten meidän pelkästään naispuolisista, enimmäkseen vailla aiempaa vaelluskokemusta matkaan lähetetyt ykköset oppivat nauttimaan luonnon rauhasta kaikkine ylämäkineen ja kovalla maalla nukkumisineenkin.

Fiilikset tulevasta vuodesta ovat aika lailla samankaltaiset kuin kesälläkin: oon täynnä intoa mutta samalla työmäärän konkretisoituessa järkevää ajankäyttöä ja priorisointia tulee todella harrastaa. Kampus on paras paikka maailmassa vaikka en tiedäkään vielä kaikkien ykkösten nimiä. Täällä nauran eniten ja ehkä nukun vähiten (korrelaatio..?), mutta jokainen päivä on uusi seikkailu. Tästä tämä taas lähtee!

Yllä muutama kuva varhaisaamun pyöräretkeltä lähikaupunkiimme, piskuiseen Las Vegasiin

Wilderness orientation

Ja bonuskuvana näkymää lentokoneesta Grönlannin yltä!