Projektiviikon jälkeisiä ajatuksia

maaliskuuta 25, 2018

Projektiviikon jälkeisiä ajatuksia

Denver, CO

Eilen palattiin kampukselle projektiviikon reissulta Coloradon Denveristä, jossa vietimme tanssintäyteisen viikon poissa normaalirutiineista. Eilen iltapäivällä Montezumassa oli vielä aika hiljaista ja ilta meni laukkuja purkaessa sekä pyykkiä pestessä, suurin osa opiskelijoista on saapunut tämän päivän aikana.

Kampuksella kukkii! Kevät!

Projektiviikko on siis UWC-liikkeen laajuinen konsepti, joka kuitenkin toimii hieman eri tavalla eri kouluissa. Täällä USAssa projektiviikko on keväällä aina samaan aikaan kuin Spring Break paikallisilla koululaisilla. Opiskelijat valitsevat joko koulun järjestämistä matkoista, vaihtoehtoja on erämaavaelluksista eläinhoitolaviikkoon ja Meksikon-retkistä meditaatioon Santa Fessä. Kakkosvuotisilla on mahdollisuus myös tehdä itsenäinen matka valitsemaansa kohteeseen, ja väkeä lähtikin kaveriporukoineen muun muassa Los Angelesiin ja New Yorkiin. Tästä houkuttelevasta tarjouksesta huolimatta enin osa valitsee koulun järjestämän matkan, ovathan ne antoisia sekä usein huomattavasti edullisempia itse tehtyihin reissuihin verrattuina.

Ei pyykinpesuainefirman logo, vaan Coloradon osavaltion lippu

Minä päätin siis valita tanssiin keskittyvän matkan, ja painava tekijä päätöksen kannalta oli IB-tanssi, joka on siis yksi mun kuudesta oppiaineesta täällä. Matka ei ollut IB-tanssijoille pakollinen, mutta sitä suositeltiin vahvasti ja oman kehityksentarpeeni tietäen Denver houkutteli. Lähdimme matkaan viikko sitten lauantaina parilla pikkubussilla, meitä oli lähes kolmisenkymmentä päätä mukana. Noin viiden tunnin matka taittui läpi Pohjoisen New Mexicon ja ensimmäisellä jaloittelutauolla oltiinkin jo Coloradon puolella! Ainakin itse olin tosi innoissani tästä, ensimmäistä kertaa kun pääsin todella toiseen osavaltioon Yhdysvalloissa, muutamia lentokenttiä lukuun ottamatta.

Jossain päin eteläistä Coloradoa

Lounastauon jälkeen alettiin jo lähestyä osavaltion pääkaupunkia ja 'sivistystä', onhan Helsinkiä suurempi Denver oikea metropoli piskuisen Las Vegasimme jälkeen, mikä näkyi tihenevässä rakennusten sekä liikenteen määrässä. Majoituimme kahdessa erillisessä vuokra-asunnossa hyvin tavallisella, Amerikkalaisella asuinalueella. Saapuessamme vastapäisellä tontilla opiskelijat pelasivat beer pongia iltapäivän auringossa, ehkä juhlistivat pyhän Patrikin päivää. Asunto oli todella tilava, siisti ja moderni ja ihanaa vaihtelua asuntolahuoneissa vietettyjen viikkojen jälkeen. Oli vapauttavaa olla aivan tavallisessa kaupungissa, kuulla liikenteen ääniä iltasella villikoirien haukunnan sijaan ja olla tietämättä, kuka nukkuu viereisessä talossa.

Tämä kuva voisi olla aika monesta osavaltiosta...

Ensimmäisenä iltana ajoimme yhden ohjaajamme siskon luokse illallistamaan tämän farmille, joka sijaitsi Denverin ulkopuolella. Moottoritieltä kuitenkin näkyi kaupungin keskusta korkeine rakennuksineen, näkymä joka tuntui lähes surrealistiselta lumisten vuortenhuippujen siintäessä taustalla. Kalliovuoret kun näyttävät erilaisilta kolmisensataa mailia pohjoisempana: ne ovat terävämpiä, korkeampia ja jotenkin lähempänä verrattuna Montezuman männynkäppyröiden kuorruttamiin nyppylöihin.

Seuraavana päivänä meillä oli luvassa ensimmäinen tanssitunti Millenium Dance Complex -tanssikoulun tiloissa. Pari tuntia hiphoppia ammattilaisten opastuksella, jonka jälkeen Luonnontieteelliseen museoon ja sieltä ravintolaan illalliselle. Kasarijenkkielokuvista tutunnäköisten lähiöiden läpi ajaessa taivaalta alkoi tulla rakeita, joka muuttui pian rännänsekaiseksi ukkoskuuroksi. Pääsimme kuitenkin turvallisesti päämäärään, jossa meitä odotti tukala puolentoista tunnin jonotus hikisessä ja ikkunattomassa ravintolan jonossa. Mutta pitihän tähän paljon puhuttuun Casa Bonitaan päästä ruokailemaan..! Sen jälkeen, kun joku poloinen oli pyörtynyt ruokajonossa takanamme ja meidät oli ohjattu juustoa tursuilevine lautasinemme pöytiin, oli kaikilla niin kova nälkä ettei tunnelmaan malttanut oikein kukaan kiinnittää huomiota. Paikan juju kun oli loputtomien meksikolaisruoka-annoksien lisäksi kaikenlainen viihdetarjonta, jota oli ahdettu valmiiksi sokkeloiseen paikkaan aina sukellusshow'sta lähtien. Vatsat turpeina ja aistit äärimmilleen viritettyinä poistuimme vihdoin ulos lumiseen maisemaan.

Maanantaina viikko vasta pärähtikin kunnolla käyntiin kolmen tanssitunnin muodossa. Aamu alkoi Coloradon balettiopistolla hikisellä balettitunnilla, jonka jälkeen oli mahdollisuus muutaman tunnin kauppakeskuksessa pyörimiseen. Päätin mennä katsomaan, miltä Cherry Creekin ostoskeskus näyttää, ja samaltahan se näyttää kun kaikki muutkin maailman ostoskeskukset. Ketjut vain ovat Henkkamaukkaa lukuun ottamatta pohjoiamerikkalaisempia, sisältäen kaikki Youtubettajien ostosvideoista tutut liikkeet: Forever21, Victoria's Secret (ei koulumme rehtori Victoria), Bath & Body works jne. Söimme kuitenkin maukasta japanilaista, sushi oli hyvää, ja jonkun aikaa päämäärättömästi pokkoiltuani ja näyteikkunoita tutkittuani muistin tarvitsevani uudet lenkkarit. Menin juoksukauppaan ja löysin kengät.

Iltapäivällä siirryimme Millenium DC:n tiloihin, jossa oli luvassa iltapäivän tunnit. Useimmiten vaihtoehtoja oli kaksi, tarjonta oli viikon mittaan hiphop-painotteista, mutta mukaan mahtui myös jonkin verran nykytanssia sekä jazzfunkiakin. Tunnin pituinen tanssitunti on lyhyt, mutta likipitäen joka tunnilla opittiin uutta koreografiaa. Olihan se hauskaa, vaikkei allekirjoittanut mikään varsinainen hiphop-sielu olekaan.

Kuuden maissa rättipoikkiväsyneet tanssijat kuljetettiin suihkuun ja illallista kokkaamaan. Illallinen nautittiin koko porukan voimin, jonka jälkeen väki painui yöpuulle kukin omiin asuntoihinsa. Päätin ottaa tavaksi jokailtaisen jooga/venyttelytuokion yhdistettynä some-hetkeen, mikä osoittautui järkeväksi päätökseksi, kun päivittäinen vähintään 3.5 tuntia tanssia alkoi tuntua jaloissa.

Viikko eteni maanantain tapaan, aamut balettiopistolla, jossa osa porukasta oli nykytanssitunnilla sillä aikaa kun toiset sukelsivat syvemmälle baletin saloihin, ja iltapäivät kuluivat Milleniumilla tuttujen opettajien ohjauksessa. Hiki haisi ja musa soi. Sitten taas autoihin ja seuraavaan kohteeseen. Parina päivänä keskipäivän ohjelmaan kuului vapaaehtoistyötä erään järjestön varastolla, jossa lajittelimme lahjoituksina saatuja koulutavaroita eteenpäin tarvitseville. Pari tuntia vetoisessa varastohallissa vei mehut, mutta onneksi matkalla iltapäivän tunneille ehti ottaa pienet päivätorkut. Keskiviikkona kaikilla oli ohjelmassa jälleen kaupungilla oleskelua. Maanantaisen ostarin lisäksi vaihtoehtona oli 16th Street Mall, jota voi verrata vaikkapa Lontoon Oxford Streetiin, Barcelonan La Ramblaan tai Tukholman Drottninggataniin: ihmistungoksesta, kapitalismista sekä liukuportaista koostuva ostoskatu löytyy lähes joka kaupungista, joten päätin jälleen mennä Cherry Creekiin. Tein muutamat ostokset, jonka jälkeen pakenin parin muun vastavirtaan kulkijan kanssa lähistöltä löytyvälle kirpparille. Illalla jälleen kokkailtiin, peseydyttiin ja rojahdettiin sänkyihimme reilusti ennen puoltayötä päivän ohjelmasta väsyneinä.

Perjantaina viimeisen aamupäivätunnin jälkeen koitti lähdön hetki. Tomuiset kadut, liikennevaloristeykset ja tuntemattojen kasvojen ihmisvilinä jäi taakse, kun suuntasimme Colorado Springsin, Pueblon ja Trinidadin (Yhdysvallat: lainattujen paikannimien luvattu maa) halki kohti kampusta tuulen heilutellessa pakuamme. Oikealla puolella näkyvät vuoret supistuivat pienemmiksi, tien molemmin puolin ilmestyi karjalaitumia ja pusikkoista erämaata kun huristelimme takaisin kampukselle. Matka taittui Seitsemän Veljeksen ja vaihtelevan soittolistan seurassa. Oma huone tuntui kotoisalta, kun sieltä löysin torkkuvan huonetoverin ja petaamattoman sänkyni.

Viikko hujahti ohi vikkelään, mutta mukavaa oli. Paljon tuli opittua, ja tästä seuraavat pari viikkoa pyhitetäänkin tanssikonserttiin harjoittelemiselle, mikä huomioon ottaen projektiviikon ajoitus oli vallan mainio. Ensi viikolla saan myös vieraita kampukselle, jännää :)

Omalta osaltani kevät alkaa olla puolivälissä matkustusajankohtia ajatellen, oppitunteja ei ole kuin muutama hassu viikko enää. Nauttikaa kirjoitusten loppumisesta ja syökää mämmiä, sitä ei edes yritetty lähettää minulle tänne valtameren yli naposteltavaksi. Täällä pilvinen iltapäivä jatkuu, jos sitä tänään koittaisi vielä raahautua kuntosalille kun se rugby-turnauskin lähestyy uhkaavasti...

Ja onnea kaikille uusille UWC-stipendiaateille!!

Loppuun vielä laiskan bloggaajan kuvapläjäys edellisen postauksen ja projektiviikon väliseltä ajalta: