Loppua kohden



Kevätjuhlapäivä. Se oli eka ajatus, joka tuli mieleen kun kello yhdeksän tunnin jälkeen astuin ulos IT-rakennuksesta sateen raikastamaan ulkoilmaan. Harmaa taivas matalalla roikkuvine pilvineen sekä viimeisen koulupäivänsä kunniaksi pynttäytyneet kakkosvuotiset muistuttivat jokakeväisestä hurmoksesta. Puut kukkivat, ruohokin jo vihertää ainakin ahkeran kastelun seurauksena ja tunnille mennessä on saanut laittaa aurinkolasit päähän useampaan kertaan. Ilmassa on jännitystä, odotusta, iloa ja haikeutta, kun graduationiin on enää alle kuukauden päivät. Tämä viikko on ollut täynnä kevätperinteiden valmistelua ja niin monien kurssitöiden parissa ähkintää. Kalenteri täynnä, herätykseen viis tuntia. UWC-elämää täysimmillään.



Samalla kun päivät tuntuvat kuluvan tuplavauhtia ja joka päivä on niin paljon tapahtumaa ja muistettavaa, ettei huomisen ajattelu paljoa paina, alkaa kesä kuitenkin häämöttää mielissä. Usein pitää itselle muistutella, että nyt on kuitenkin vasta huhtikuu. Kesää onkin pitänyt jo tosissaan ruveta miettimään mahdollisine matkasuunnitelmineen ja lomalle ajoittuvien kouluprojektien suhteen. Samalla tämän olotilan tahtoisi jatkuvan ikuisuuksiin, kun aurinko lämmittää päivällä, iltaisin hengaillaan milloin kenenkin huoneessa ja koitetaan olla ajattelematta elämää kakkosvuotisina, ilman meidän kakkosvuotisia. Facebookin seinä täyttyy yliopistonsa valinneiden julkaisuista ja moni siivoaa vaatekaappiaan lähdön lähestyessä.



Näissä tunnelmissa oltiin perjantaina, 20. päivä. Ajattelin postata tämmösen lyhyemmän päivityksen vaihteeksi, kun en sen enempää samana päivänä kirjoitellut :) Kuvat ovat sekalaisia viime viikoilta, kaikki kampukselta otettuja.


Kommentit

Suositut tekstit