2019

Sunnuntaiaamu. Kampukselle paluusta on jo vierähtänyt pari viikkoa. Joululoma tuli ja meni. Yo-lakki on vielä Etelä-Pohjanmaalla, mutta to do -listalla lukee IB-koulutehtävien lisäksi muun muassa 'kesätyöt', 'yliopistojutut' ja 'yo-juhlat'. Toukokuun väistämättömästä lähentymisestä huolimatta on aikaa istua ikkunalaudalla tuijotellen aamuauringon paljastavan lumiläiskät ruskehtavalla nurmikentällä viime viikonloppuisen lumimyräkän jäljiltä. Vaikka tiedossa on, että jokainen valveilla vietetty hetki olisi mahdollista käyttää opiskeluun, ajan kululla on hauska leikitellä. Viimeinen UWC-lukukausi on tunnetusti tunteiden vuoristorataa, roppakaupalla perinteitä ja kaikki viimeisen kerran. Neljä kuukautta on kuitenkin suhteellisen pitkä aika, eikä sitä sovi kiistää. Tammikuinen Montezuma on tuulinen mutta aurinkoinen, mikä tarkoittaa pohjolan kalpeanaamalle aurinkorasvavarastojen pikaista täydennystä.

Näkymä Montezumasta lounaaseen

Kotosalla ollessa ei sentään aurinkorasvaa paljoa tarvittu. Joulun ja uudenvuoden hämäryys oli rauhoittavaa, mutta toisinaan myös hämmentävää ja petollista. Koko syksyn kestäneen touhun, tekemisen ja elämöinnin keskellä olon jälkeen kodin painostava hiljaisuus tuntui kummalliselta. Osittain tämä johtui pitkittyneestä aikeroväsymyksestä ja talviflunssasta, joka iski kunnolla päälle pian kotiin saavuttuani ja lukitsi korvan moneksi viikoksi sekä sai välttelemään turhaa ulkoilmassa norkoilua. Onneksi en kuitenkaan joutunut täysin neljän seinän sisään, vaan kerkesin myös nähdä kavereita ja sukulaisia, lueskella kirjoja ja katsella elokuvia sekä kolata lunta ja laulaa Kauneimpia joululauluja, niin eksoottiselta kun se kuulostaakin. Viime jouluun verrattuna koti tuntui silti jotenkin etäisemmältä. Kaikki kaverit tuntuivat asuvan kauempana, oma huone tuntui ontolta enkä oikein jaksanut ryhtyä mihinkään. Jätin koululle viikkokalenterini, jota ilman UWC-elämä ei onnistuisi, ja koetin kompensoida tekemisen puutetta kirjoittamalla erinäisiin vihkoihin tehtäviä joka päivälle. Saattaa kuulostaa rauhattomalta joululomalta, mutta kun opettaa itsensä tietyille tavoille ja elämänrytmille, verkkainen ja muutaman tunnin päivänvalolla varustettu arki ottaa aluksi koville. Koko loma ei sentään mennyt seinää tuijottaessa, ja tammikuun puolella koti-Suomi alkoi taas tuntua siedettävältä sijainnilta. Loman lopussa vietin myös Helsingissä muutaman päivän, mikä oli mukavaa vaihtelua.

Pakkasen huurruttamat koivut aamusella - onko mitään kauniimpaa?

Kampukselle paluu sen sijaan... Kuvittele kääntyväsi kotikadulle pitkän pitkän työpäivän tai pienen reissun jälkeen. Et missään nimessä ole unohtanut miltä ovimaton karahtelu tuntuu kenkien alla tai miten sormet kietoituvat sopivasti ovenkahvan ympärille, mutta näet kuitenkin asiat hiukan eri tavalla. Olet päättäväisempi. Nyt kyllä siivoan sen komeron minkä sisällöstä olen unohtanut puolet. Ja puran saman tien kassit matkan jäljiltä, että koti tuntuu kodilta. Sellaiselta kampukselle paluu tuntui. Paitsi että ovella ei ole vastassa hienohko tunkan haju, vaan kaikki parhaat ystävät. Jet lag oli ohi hujauksessa ja pääsin heti kiinni tuttuun rytmiin. Koputtelin ihmisten oviin, vaihdoimme kuulumisia. Ihmettelimme omaa äkillistä vanhenemistamme (vain muutama luokkatovereista on enää 17-vuotias) ja valitimme koulutehtävistä, joissa kukaan ei ollut erityisemmin edistynyt viimeisen kolmen viikon aikana. Sai jälleen huokaista. Älkää ymmärtäkö väärin. Kyllä kotonakin sai jutella ja avautua. Mutta kun viimeiset puolitoista vuotta on elänyt rinnakkaistodellisuudessa, jota kutsutaan maailman pienoismalliksi... kaikkea ei jaksa selittää. Ja jos totta puhutaan, en ollut ainoa jolla oli samankaltaisia kokemuksia. Moni kohautti olkapäitään tai ilmaisi ilmeellään, että loma oli sittenkin ollut vähän tylsä. Mutta se oli varmasti hyväksi kaikille. Yhdentoista tunnin yöunet ja ampumahiihdon katselu telkkarista oli sopivaa aivojumppaa ainakin itselleni.

Näkymä Storrie Lakelle joulukuun alusta

Nyt kaikki on kuitenkin takaisin raiteillaan koululla. Lähes kaikki. Perinteiseen tapaan koulun henkilökunta on jatkuvassa vaihdekierteessä, ja osalta aineista uupuu vielä opettaja. Omiin aineisiini tämä ei kuitenkaan ole vaikuttanut. Linnan pohjakerroksessa sijaitseva Student Center sohvineen ja keittiöineen on edelleen remontissa syksyllä tapahtuneen vesivahingon jälkeen, mikä muuttaa ihmisjoukkojen dynamiikkaa erityisesti iltaisin ja viikonloppuisin. Exedit pyörivät jälleen ja sähköposti tuuttaa jatkuvalla syötöllä. Keväästä on tulossa kiireinen, mutta onneksi aurinko paistaa korkealta, asia jolla on yllättävn suuri ero kaikkeen. Kuulemani mukaan Norjan vuonoissa sijaitseva UWC-koulu pitää vuosittain pidennetyn joululoman opiskelijoiden mielenterveyden takaamiseksi kaamoksen keskellä. Täällä sellaiselle ei ole kysyntää.

Kuvat eivät siis ole järjestyksessä - kuvassa Acon-dormin joulukalenteri minun ja saksalaisen ystäväni tekemänä

Kevät on ihana vuodenaika. Lukion ykköset, hakekaa UWC:hen. Älkää ujostelko. Lotta (UWC Adriatic '19) kirjoitti aiheesta blogiinsa, suosittelen kurkkaamaan. Kaikille abeille tsemppiä kevääseen ja IB-lukiolaisille myös. Linkki UWC-hakuun tässä!

Loppuun vielä autenttinen kuva suomalaisesta mäntymetsästä