Sata päivää

Taos Ski Valley, Bull of the Woods Yurt

Istun bussissa matkalla takaisin koululle Albuquerquesta, jossa olin mukana kiinalaisen uudenvuoden kunniaksi järkätyllä päiväretkellä. Söimme mahat täyteen riisiä ja nuudeleita sekä teimme ostoksia aasialaisiin elintarvikkeisiin erikoistuneessa kauppahallissa. Keli on harmaa, Albuquerquessa tihutti vettä, mutta mäkien rinteillä on maa valkoisena pensaiden lomassa. Tänään ei siis ollut koulutunteja, vaikka ystävänpäivää lukuun ottamatta onkin tavallinen torstai. Viides IB-jakso päättyi eilen ja tänään on opettajien arvostelupäivä. Viime yönä seurasin pikkutunneille saakka somen välityksellä entisten luokkakavereiden ja muiden tuttujen penkkarihulinaa ympäristötieteiden tutkielmaa kirjoittaessa. En voi sanoa, että olo olisi ollut erityisen haikea, enemmänkin tuntui kivalta kavereiden puolesta. Heillä on nyt edessä lukuloma, meillä tänään tasan sata päivää valmistujaispäivään. Aikaisemmin tällä viikolla valkolakki saapui kotoa lähetetyssä paketissa ja fiilistelin sitä koko iltapäivän yhdessä New York -matkaoppaan kanssa, jolle tulee käyttöä maaliskuussa.

Täällä meilläkin alkaa siis olla enää loppusuora edessä. Onneksi tämä tarkoittaa pikkuhiljaa myös koulu-urakan kevenemistä – eli pian olisi hyvä aika aloittaa kertaaminen trial examinationeihin joita voi verrata preleihin, mutta ovat meillä maaliskuun alkupuolella. Ne ovat viimeinen juttu, jonka oma opettaja arvostelee, toukokuussa kirjoitettavat loppukokeet lähetetään kansainvälisille IB-arvostelijoille tarkistettaviksi. Perinteitä, tapaamisia ja muita kiireitä on kuitenkin niin tiuhaan, ettei toukokuun kahdeskymmenesviides sen kummemmin ainakaan itsellä kummittele mielessä. Viime viikonloppuna olin kaksi yötä Taosin talvisissa maisemissa lumikenkäilyretkellä vanhan tutun Wilderness-ohjelman kautta. Metrisen lumikerroksen keskellä oli jurtta, jossa pidimme majaa ja kokkailimme – toki osa sai nukkua molempina öinä ulkosalla. Vaikka etukäteen hieman jännitin, että yltyykö nuha miten pahaksi tämän seurauksena, en herännyt yöllä hytisemään sen enempää kuin muulloinkaan teltassa nukkuessa. Talvimakuupussi, sen sisällä oleva lisälakana sekä pohjallinen teltta (!) hoitivat hommansa eikä puuskittainen tuuli riepotellut telttaa, olimmehan upottaneet teltannarut lumikuoppiin lapioiden ja keppien avulla. Toinen yö olikin eksoottinen: yöpaikkana toimivat itse rakentamamme lumimajat. Noin neljä henkeä vetävissä keoissa oli hieno tunnelma, sisään ei kuullut pakkasyön huminaa tai tuntunut vetoa. Ruotsalaisen luokkakaverini kanssa pohdiskelimme, paljonko kotona pohjolassa turisteilta verotettaisiin vastaavasta elämyksestä.

Helmikuun ensimmäinen viikonloppu sen sijaan oli ulkohuussin ja toppahousujen täydellinen vastakohta. Vuorossa oli Yule Ball, koulullamme vuosittain järjestettävät Harry Potter -teemaiset talvitanssiaiset, eräs omista suosikkiperinteistäni. Aamusta asti asuntolan kylppärin ikkunat olivat huurussa, kun jokainen puunasi itseään juhlakuntoon. Viime vuoden perusteella tiesin suurin piirtein mitä odottaa, mutta yllätyin miten ihana juhla kyseessä taas olikaan. Parhaimpiinsa pynttäytyneet opiskelijat vetävät vertoja Linnan juhlien pukuloistolle, opettajien sisääntulo oli nauruhermoja kutkuttava ja tanssin pyörteissä kului useampi vartti. Koko seuraavan viikon tanssiaiskuvia tuli ovista ja ikkunoista, mutta oli se sen arvoista.

Tanssiaisten kanssa samalle viikolle sattui tänä vuonna myös koulullamme naisten viikon juhlinta, mikä oli työläs mutta erittäin antoisa kokemus. Viime vuonna iso osa jäi itsellä välistä, kun perhe tuli kyläilemään juuri samaan aikaan. Tällä kertaa päätin siis osallistua oikein kunnolla, ja olinkin mukana niin työpajan vetämisessä, kuntosalivuorossa kuin viikon päättäneessä Vaginamonologi-esityksessäkin.

Näiden lisäksi samaiselle superviikolle osui myös Davis-stipendiaattien haastatteluviikonloppu ja olin mukana vetämässä lyhyttä patikkaretkeä osalle kokelaista. Viikosta selvittiin, vaikka sen jälkeen edessä olikin vielä kurssikokeet. Kaiken tämän lisäksi olen ehtinyt käydä Santa Fessä tanssiesitystä sekä runoiltaa seuraamassa, katsonut elokuvia, ajanut pääni kaljuksi, pelannut rugbyä, lillunut kuumilla lähteillä, ihaillut auringonlaskuja sekä leiponut runebergin torttuja Suomi-jengin kanssa. Hiuksista eroon pääsy oli päähänpiston ja päähänpinttymän yhdistelmä, ja kun tanssiaiset oli tanssittuna ja opiskelijat päättivät järjestää hiustenlahjoituskampanjan maailman syöpäpäivän kunniaksi, se oli menoa. Nyt ainakin pysyy pää kylmänä loppukevään koitoksissa, heko heko.

Päivä kerrallaan, se on paras tapa edetä. Olen innoissani ja toisinaan haikea kevään tulosta, mutta jos totta puhutaan niin kevät on Montezuman paras vuodenaika. Aurinko alkaa jo lämmittää, linnut sirkuttavat. Pian koristeomenapuissa pörrää kolibreja syvän purppuranpunaisissa kukinnoissa. Kesätöitä pitäisi kovaa hakea. Elämä on aika kaunista ja hyvää, kuten Stepa räppää.

Kohta jo kotona Montezumassa,

Salli

Loput kuvat viime viikonlopun jurttaretkeltä!