Matkalla

Iltapäivän aurinko lämmittää poskeani seuratessani lähtevien ja saapuvien lentokoneiden suhahtelua kiitoradalla. Kello on vartin yli kuusi, oman koneen lähtöön on vielä tunteja. On projektiviikon aika, ja meikäläinen ottaa viimeistä kertaa menolentoa maan sisällä ennen toukokuuta. New York odottaa.

Tajusin tuossa koululta matkatessa, että voisin ehkä kirjoittaa vähän erilaisen tekstin tähän väliin. Tuntuu, että muuten tästäkin tulisi tavanomainen 'päivitys' joka koostuisi lähinnä ajan kulumisen päivittelystä ja viime viikkojen tohinan kertaamisesta. Siispä päätin puhua Yhdysvalloissa matkustamisesta. Vaikkei itselläni olekaan kovin laajaa tietämystä kyseisestä aiheesta, tuntuu että asiasta on jonkun verran ennakkoluuloja ruudun sillä puolen, ja halusin jotenkin järjestellä omia ajatuksiani aiheesta. Olen tähän mennessä matkustanut Yhdysvaltoihin Euroopasta neljä kertaa ja Yhdysvaltojen sisällä on tullut reissattua enimmäkseen junalla ja lentäen. Kokemukseni kaikenlaisesta ihmisten kohtaamisesta ja matkalla vastaan tulevista haasteista on ollut erilainen verrattuna Euroopan sisäiseen kulkemiseen, jota on tullut tehtyä jonkun verran jo edellä mainituilla kulkupeleillä.

Ensinnäkin, Yhdysvallat on suuri maa. Valtava. Järjetön. Maharotoon tai julumettu, kuten Pohjanmaalla saatettaisiin asiaa kuvailla. Vaikka vallalla on edelleen sanonta siitä, miten 'Amerikassa kaikki on suurempaa', asia on todellakin niin, varsinkin kun puhutaan valtiosta itsestään. Sitä on vain niin kovin hankalaa tajuta Suomesta käsin, tai oikeastaan mistään muualta käsin. Sen lisäksi, että tämä jättiläinen ulottuu valtamereltä toiselle ja koostuu neljästä aikavyöhykkeestä, se on ymmärtämisen helpottamiseksi pirstaloitu viiteenkymmeneen palaseen. Pelkästään New Mexico, jossa itse majailen, on pinta-alaltaan Suomen kokoinen. New Mexico on kylläkin suurehko osavaltioksi, vaikka sen vieressä onkin oikea jumbo, Teksas nimeltään. Jos Teksasin maamassa viskattaisiin Läntisen Euroopan päälle, se uloittuisi lähes Hampurista Roomaan pohjois-eteläsuunnassa ja Ranskan rannikolta Puolan puolelle toisin päin. Siispä, kun meillä kotona halveksitaan amerikkalaisia, jotka eivät ole koskaan käyneet ulkomailla tai eivät osaa kaikkia osavaltioita ulkoa, on hyvä pitää mielessä, että kaikki on suhteellista.

Nyt kun pieni oppitunti on pidetty maantieteen hienouksista, voidaan siirtyä väestöön. Samalla tavalla kun täältä löytyy niin aavikkoa, havumetsää kuin pari vuorijonoakin, löytyy täältä myös ihmisiä ihan joka sorttia. Tietysti asuinpaikkojen välillä on eroja, ja luontaisesti suurkaupungeissa näkee enemmän monimuotoisuutta kuin maaseudulla. Juuri äskeisellä junamatkalla sen taas huomasi: vieressäni istui nainen, joka ei puhunut englantia vaan kiitti lipuntarkastajaa espanjaksi, vaunussa oli useampi amish-uskontoa kannattava perinteisissä vaatteissaan, ja tietysti minä siinä samassa sekamelskassa. Pois jäädessäni sain selville, että konduktööri haluaisi matkustaa joskus Suomeen, ja hän muisteli ainoaa näkemäänsä suomalaista elokuvaa, joka oli hassua kylläkin, Rare Exports. Tätä en olisi saanut selville ilman amerikkalaista ihmettä, jota usein turhaan jännitetään ennen tänne tuloa, nimittäin small talk. Tästä johtuen on moni juttutuokio saanut alkunsa, sillä aina kyse ei ole pelkästään pinnallisesta 'moi, mitä kuuluu':sta. Olen välttynyt pitkästymiseltä niin lentokentällä kuin teatterijonossakin sen ansiosta, että joku on ryhtynyt yksinkertaisesti juttelemaan. Olen puhunut taksikuskin kanssa lumensyvyyksistä, konferenssipuhujan aviomiehen kanssa suomenruotsalaisista, eläkeläisnaisen kanssa Saamelaisveri-elokuvasta sekä saanut raksatyöläisen käyntikortin, sillä hän oli ollut aikoinaan Sastamalassa opiskelemassa. Eikä kaikkien keskustelujen tarvi nojautua Suomi-yhteyteen millään tavalla, kuten silloin kuin minnesotalaismies innostui kertoilemaan kuljetusfirmansa toiminnasta lennon lähtöä odotellessa, tai aina kun Wal-Martissa joku kehuu hiuksiani tai paitaani yllättäen. Täällä vain on totuttu kysymään, että mistä ollaan kotoisin, kun harva oikeasti on Yhdysvalloista, ainakaan alun perin.

Sitten hieman kulkuvälineistä ja logiikasta yli päätään. Kaikilla on auto, koska harvaan asuttuja paikkoja on runsaasti, välimatkat ovat pitkiä ja bensa halpaa. Myös siksi, että junat ovat hitaita ja epäluotettavia. Hieman päälle parin tunnin automatka New Mexicon Las Vegasista Albuquerqueen vie junalla kolme tuntia, jos juna on aikataulussa. Tänään juna oli kaksi tuntia myöhässä. Mutta toisaalta junamatkustelu on oikeasti aikamoinen kokemus, kuten jo vuosi sitten joululomalta palatessa huomasin: ikkunasta näkyy muutakin kuin peltoa ja kuusimetsää, istuimet ovat leveät ja mukavat ja kaikki istumapaikat sijaitsevat kakkoskerroksessa. Näköalavaunussa on kääntyvät tuolit ja korkeat ikkunat, ja ravintolavaunussa on valkoiset pöytäliinat ja kolmen ruokalajin ateria menussa suolattoman kalakeiton tai liian kuuman kahvin sijasta. Junassa matkustava väestö on myös erilaista kuin VR:llä. Edellä mainituista syistä sekä raidelinjaston kattavuudesta johtuen junassa tapaa useammin ns. 'elämysmatkaajia': eläkeläisiä, joilla ei ole kiire minnekään, mutta varaa reissata rannikolta toiselle, jos huvittaa. Tuntuu, että moni unohtaa junamatkaamisen mahdollisuudet sen puutteista valittaessa. Eurooppa nähdään julkisen liikenteen ihmemaana (myönnetään, ihan syystä), mutta junalla ja Grayhound-busseillakin pääsee vaikka mihin. Kuten Chicagosta Detroitiin, Bostonista Washington DC:n kautta New Yorkiin tai Los Angelesista San Fransiscon kautta Oregoniin ja Seattleen saakka.

Lentokoneissa nyt ei ole mitään kovin ihmeellistä. American Airlines pyörittää rasittavaa turvaohjevideota ja jakaa mauttomia suola'pretzeleitä' pikkupusseissa. Hurrikaaneja, tornadoja ja lumimyrskyjä ilmenee silloin tällöin isojen lentokenttien lähistöllä, joten lennot myöhästelevät maan sisälläkin aika ajoin. Mutta koneessakin voi tutustua uuteen henkilöön, jos vierustoveri on puheliasta sorttia. Kyllä täältä introverttejäkin löytyy.

Tässä pieni ajatuskooste. Laitoin väliin tavalliseen tapaan kuvia viime viikkojen ajalta, ne puhukoot puolestaan. Aurinko on laskenut Albuquerquessa.

Lomaterveisin Salli