New York

Tästä tule piiiitkä postaus. Lukijoilla on lupa myös vain selailla kuvat läpi, ja koitankin tässä keskittyä kuviin tekstin sijasta. New Yorkin kaupunki tuli siis nähtyä maaliskuun 16.-23. Majapaikka oli Brooklynissä, mutta myös Manhattanin puolella tuli liikuttua kiitettävästi.

New Yorkin metro

Ruokatauko Grand Central Terminalin päärautatieasemalla

Grand Central

Grand Central - ja lippu joka olisi saanut tavallisen kokoisen lipputangon taipumaan sen painosta

Pyhän Patrikin päivän viettäjiä Manhattanilla

New York Public Library - pääkirjasto

Empire State Building

Näkymiä edellä mainitusta rakennuksesta - 86. kerros

Edes New Yorkissa ei pääse pakoon näitä ties kenenkä suurmiehen kunniaksi pystytettyjä riemukaaria

Ensimmäinen päivä koostui matkaväsymyksestä (ei sentään aikaeron takia), ympäriinsä tallustelusta ja muutamasta must-kohteesta. Brunssin ja taloksi asettumisen jälkeen lähdimme metsästämään Pyhän Patrikin päivän paraatia Manhattanille, mutta epäonneksemme se oli jo ohitse sinne päästyämme. Satunnaisia vihreisiin pukeutuneita juhlijoita näkyi kuitenkin ihmisvilinässä. Grand Central Terminal eli New Yorkin päärautatieasema oli mahtipontinen ja arkkitehtuuriltaan vaikuttava. Samaa oli huomattavissa Public Libraryn eli pääkirjaston korkeissa huoneissa ja koristeellisissa marmoriyksityiskohdissa. Siinä sitten lähes kirjaimellisesti törmäsimme Empire State Buildingiin, jonka näköalatasanteelta pääsimme katsomaan ensimmäistä 'kansakunnan osavaltion' ('Empire State', höhö) auringonlaskua.

Sunnuntaina oli vuorossa Brooklyn. Tepastelimme aamupäivällä metroon ja huristelimme hieman unisen oloisella maanalaisella Industry Cityyn tutkiskelemaan paikallista Kaapelitehdasta.

Sieltä löytyi monenlaista nähtävää ja tehtävää, ja entisen satamarakennusten takamarkilta pääsi näkemään myös Vapauden Patsasta vilaukselta. Lounaaksi nautimme japanilaiset nuudelikeitot, jonka jälkeen suuntasimme pohjoista kohti jalan.

Kyseessä oli kyllä oikea hipsterien kehto, vaikka isosta kompleksista löytyi myös lapsiperheitä ja turisteja. Ruokaa, design-kauppoja ja työpajoja oli vaikka millä mitalla.

Kävelymatkan varrella oli kuuluisa Green-Woodin hautausmaa, iäkäs, suuri ja monen tunnetunkin henkilön viimeinen leposija. Ehdimme tehdä vain pienen lenkin sisäänkäynnin lähistöllä ennen porttien sulkeutumista, mutta kukkuloiden päältä oli hyvät näkymät East Riverille ja jälleen 'Lady Liberty' oli horisontissa.

Matka jatkui ja askelia kertyi, onneksi aurinko suosi meitä vaikka maaliskuinen viima olikin armoton.

Jos ette ole vielä tästä kävelylenkkikertomuksesta huomanneet, niin Brooklyn on iso. Paljon isompi kuin Manhattan, niin täyteen ahdettu kuin Manhattan metrolinjoineen ja pilvenpiirtäjineen onkin. Brooklynissä on myös väljempää sekä fyysisesti että tunnelman kautta - jotenkin meno on raikkaampaa ja vapaampaa kuin Manhattanilla.

Rauhallisemmisilta, kahviloiden ja putiikkien täyteisiltä kaduilta siirryimme pikku hiljaa kohti ns. 'puuronsilmää', jossa söimme illallista. 

Hämärä laskeutui Brooklyniin ja valmistauduimme uuteen viikkoon New Yorkissa - kaupungissa joka ei koskaan nuku (anteeksi klisee). Viikko kun alkaa maanantaista, ei sunnuntaista kuten Yhdysvalloissa, eikö niin?

Maanantaina oli luvassa lisää Brooklyniä: tällä kertaa kurkistus Bushwickiin sekä Williamsburgiin. Näkymät olivat tyystin toisenlaiset, kuin mitä ne edellisenä päivänä olivat olleet.

Ensin oli vuorossa Bushwick ja brunssi...

...Ja sitten Williamsburg. Tähän väliin löysimme sopivasti myös ehkä kaikkien aikojen yltäkylläsimmän leipomo-kahvilan:

Tiski oli siis ainakin kymmenen metriä pitkä ja notkui kuppikakkuja, juustokakkuja ja kermakakkuja.

Siinä missä eräs toinen bussimatkalla ohittamamme asuinalue oli ollut täynnä ortodoksijuutalaisia, näillä nurkilla kuuli paljon puolaa. Vähemmistöjä on joka lähtöön, myös Chinatownin ja Little Italyn ulkopuolella.

Iltakävelyn suoritimme Williamsburgin sillalla, joka oli upea kokemus illan viimeisten auringonsäteiden maalatessa taivaanrannan, joka heijastui East Riveristä. Suurin osa kulkijoista oli työmatkalaisia tai lenkkeilijöitä, ja saatoin kadehtia heidän päivittäisiä näkymiään hiukan.

Ilta saapui jälleen ja kaupungin valot syttyivät. Metro vei meidät takaisin kotinurkille (tai Airbnb-nurkille) ja unille.

Tiistai. Suuntasimme kuuluisaan Harlemiin iltapäivällä.

Olin kovin kiinnostunut kyseisestä kaupunginosasta. Onko se niin vaarallinen kuin huhutaan? Miten paljon alue on todella keskiluokkaistunut sitten 80- ja 90-luvun crack-vuosien? Antropologian opiskelija täällä moi.

Käveleskelimme naapurustossa noin tunnin verran mitään erityisesti haeskelematta. Sen verran voin sanoa, että olimme kyllä vaaleahipiäisimmät, joita kaduilla näkyi tänä aikana.

Paikka jäi mietityttämään, kuten koko kaupunki itsessään, mutta Harlemissa selvästi kulminoituvat monet suurkaupunkien ongelmat, joita saattaa olla hankala tajuta viiden tähden hotelleista ja Times Squarelta tiirailtuna.

Parikymmentä minuuttia metrossa ja ollaan keskuspuiston nurkilla. Seuraavana vuorossa oli New Yorkin parhaiksi tituleerattuja baageleita Broadwayllä. 

No kukas se siellä! Keskiviikon säätiedotuksesta intoutuneena päätimme suunnata Vapaudenpatsasta katsastamaan. Totta kai paatti oli pullollaan turisteja, ja meikämandoliini oli kamera kaulassaan tämän keskellä kuin kala vedessä.

Tätä vihertävää kupariklönttiä tuli kuvattua edestä ja takaa, kuten tapoihin kuuluu. Lautassa pyörivät kuulutukset olivat mahtipontisia ja hyvin patriarkaalisia, nythän ollaan amerikkalaisuuden sydämessä: vapaus! Itsemääräämisoikeus! Suuret unelmat! Tässä vaiheessa kuulijoita ei vielä informoitu siitä, että tämäkin saari oli aikoinaan kuulunut alkuperäisasukkaille, jotka eurooppalaiset häätivät kovin keinoin. Noh, mitäs pienistä.

"Takaa"

Liberty Islandin turistikaupan vessoissa soitettiin kamalaa kantrimusiikkia liian kovalla. Pihapöydät olivat kaikki täynnä linnunkakkaa, syytän bongaamiani mustarastaita.

Seuraava ohjelmanumero oli Ellis Island. Tänne miljoonat siirtolaiset tökättiin ensimäisenä, ennen kuin heidät päästettiin astumaan varsinaiselle Amerikan mantereelle joitakin vuosisatoja sitten. Nykyään saarella toimii museo, ja Vapaudenpatsaalta tulevat lautat pysähtyvät kätevästi tälläkin saarella. Suurin osa saaren rakennuksista on aikoinaan toiminut sairaalana, johon osa maahan saapuvista joutui jäämään pitkäksikin aikaa sairastamaan. Meidät lautta vei takaisin Manhattanille jo samana iltapäivänä.

Torstaina satoi vettä ja vuorossa oli museoiden kiertelyä. Pieni vinkki: jos haluat mennä Natural History Museumiin (luonnontieteellinen museo), osta liput etukäteen. Jono ulottui korttelin ympäri ja metrotunneliin saakka. Vuorossa oli siis nykytaidetta dinojen sijaan.

Perjantaina aurinko kuitenkin esiintyi jälleen, ja uskalsin ottaa kameran pois suojapussista. Whitney Museum of American Art tarjosi kuusi kerrosta nykytaidetta ilmaiseksi (18-vuotiaille ja sitä nuoremmille), joista kolme oli Andy Warholia. Tykkäsin niin paljon etten jaksanut edes paheksua museokahvilan neljän dollarin omenoita.

Museon sekä sitä ympäröivän Meatpacking Districktin tutkailun jälkeen kävelimme High Lineä pitkin. Kyseessä oli suljetusta junaradasta tehty kävelyväylä katutason yläpuolella.

Sieltä se Warholin Andy kurkkiikin

The Vessel oli hauskannäköinen käpyrakennus!

Viimeisenä päivänä oli jäljellä Brooklyn Bridge.

Kuten Williamsburgin silta, Brooklynin mukaan nimetty vastaava oli myös, noh - pitkä. Ja täynnä väkeä. Tällä kertaa selvästi enemmän turisteja kuin työmatkalaisia.

Ja humps - taas oltiin Manhattanin puolella. Käpyttelimme (vahingossa) Chinatownin läpi vihoviimeiseen kohteeseemme, joka oli Ghostbusters-elokuvista tuttu paloasema. 

Ja siinä se oli! 

"Who you gonna call?"

Tässä vaiheessa viikon kattava metrokortti oli jo umpeutunut ja enää oli vuorossa pikakävelyä asunnolle ja sieltä lentokentälle matkustaminen. Viikko kului vauhdilla, kuten odottaa saattoi. New York sai miettimään monenlaisia juttuja, enkä ainakaan heti ryhtynyt etsiskelemään vuokra-asuntoja. Jatkuva hälytysajoneuvojen sireenien ulina, kodittomuusongelma sekä - myönnetään - raaka maaliskuun tuuli ovat asioita, joita paikalliset varmaankaan tuskin huomaavat, mutta itselle jäivät mieleen yleiskyvään merkittävästi vaikuttavina tekijöinä. Montezumaan oli mukava palata - ja se olikin viimeinen laskeutuminen ALbuquerquen Sunport -kentälle hetkeen.

Nyt unten maille, Salli kuittaa