Mielenrauhattomuus

Taas reissun päällä, tällä kertaa takamus junan penkissä ja suuntana on Pohjois-Italia, jossa sijaitsevaan pikkukaupunkiin olisi tarkoitus päästä jo tänä iltana. Tuntuu hullulta, että heinäkuukin on jo loppupuolella, yöt ovat tummempia ja vilja pelloilla kypsyy kovaa vauhtia. Toisinaan ahdistaa ja jännittää, sillä en edelleenkään ole varma, minne menen syksyllä kouluun jos menen yhtään minnekään. Viime viikkojen aikana kyseiseen asiaan liittyen on läpi käyty monenlaisia tunteita aina epätoivosta naiiviin optimismiin, onnen hetkiin ja kaikkeen siltä väliltä. Viimeiset 12 vuotta kauppojen hyllyille ilmestyneet kynä-, reppu- ja kalenteriuutuudet ovat saaneet aikaan mukavaa kutkutusta mahanpohjassa, nyt lähinnä epävarmuutta. Joka tapauksessa tämä syksy ja seuraavat vuodet tulevat olemaan erilaisia, vaikka en aivan vielä tiedäkään, millä tavoin. Nyt tavoitteena on nauttia Etelä-Euroopan helteistä ja kerätä lastenhoitajan kokemusta muutaman viikon verran.

Olen edelleen ollut puhelinyhteyksissä kavereihin ympäri maailman - Meksikoon, Japaniin, Saksaan ja Indonesiaan, ja viestitellyt moneen muuhun paikkaan. On ihanaa kertoa ja kuulla kuulumisia, mutta myös miettiä asioita, joita ikävöi UWC:stä ja toisaalta niitä jotka ovat epämieluisia kotimaan kamaralla. Tietyt asiat toistuvat useamman puheessa, ja ne mitä luultavimmin johtuvat enemmänkin viimeisen parin vuoden aikana kertyneistä jaetuista kokemuksista kuin kotimaihimme liittyvistä yhtäläisyyksistä. UWC on ihana paikka, siitä ei pääse mihinkään. Moni valmistautuu Suureen Pettymykseen kotiin palattuaan - kaikki ympärillä olevat ihmiset tuntuvat suunnattoman tylsistyttäviltä, tietämättömiltä ja itsekeskeisiltä. Tavalliseen juttutuokioon ei sisällykään puhetta Israel-Palestiina -konfliktista tai vähemmistöjen oikeuksista. Intersektionaalisuus, korruptio, kansainvälinen politiikka, poliittinen korrektius, rotusorto ja niin edelleen. Miten niin et ole feministi? UWC:ssä hämmästyttävän suuri osa ympärillä olevista teini-ikäisistä on hyvin perillä kaikesta. Toki poikkeuksiakin on, eikä mikään paikka ole siinä suhteessa täydellinen, mutta yleensäottaen se on aika lailla muusta maailman menosta irrallaan oleva keskittymä.

Vaikka toisinaan koululla tuli vastaan myös epäsopivaa käytöstä ja törkeitä ennakkoluuloja tai niiden väärinkäyttöä, kaikki oikeastaan edes tajusivat olevansa etuoikeutettuja. Se on yksi niistä asioista, joka toisinaan tökkii eniten Suomessa ollessa, etenkin pienellä paikkakunnalla. Tietysti on myös ihmisiä, jotka ovat nähneet maailmaa tai ottaneet asioista keskimääräistä enemmän selvää, ja ovat siten valmiimpia myöntämään oman etulyöntiasemansa suurimpaan osaan maailman muusta väestöstä verrattuna, mutta useimmiten valmistaudun selittämään asioita perinpohjaisesti. Suomessa syntyneenä valkoihoisena ja perusterveenä ihmisenä on yksinkertaisesti hankala ymmärtää niitä lukemattomia eriarvoisuuden rakenteita, joita esimerkiksi juuri Yhdysvalloissa kohtaa päivittäin. Monet maailman suurkaupungeista, mutta etenkin maahanmuuton avulla rakentuneet eivät ole aivan sellaisia keitaita, joilta ne turistin vaaleanpunaisten aurinkolasien takaa näyttävät. Vaikka sivusin asiaa jo New Yorkin postauksessa, aion nyt jatkaa. Tästä kirjoituksesta tulisi helposti vain Kelan ylistys, siksi en aio kirjoittaa äitiyspakkauksen, lapsilisien, perhevapaiden, ilmaisen koulutuksen tai ilmaisen terveydenhuollon hienouksista. Niistä kaikki ovat varmasti jo tietoisia. Harva kuitenkaan tulee miettineeksi, millaista on elää ilman näitä hienouksia.

Eräs parhaimmista esimerkeistä tästä kasaantuneen eriarvoisuuden monimutkaisuudesta etenkin Yhdysvalloissa on tietenkin maan nykyinen presidentti. En ole koskaan aikaisemmin ollut yhtä kiinnostunut maan politiikasta kuin nyt kahden siellä vietetyn vuoden jälkeen. Yhdysvallat ei ole kehitysmaa. Siitä huolimatta, tai ehkä juuri sen takia on niin helppoa ajatella sitä lähes mihin tahansa Euroopan valtioon verrattavissa olevana paikkana, unohtaen ne monen monet, useat historian aikana muovautuneet asiat, lait ja normit, joiden takia tulin joku päivä jälleen siihen tulokseen, että tuo kyseinen maa on mätä. Katselin sanomalehdestä presidentti Trumpin valheille perustuvasta paasaamisesta vääristyneitä kasvoja ja huokaisin. Yhdysvaltojen presidentille on vuosisatojen varrella kasaantunut valtavat määrät oikeuksia. Hänellä on niin taloudellista, poliittista kuin sananvapaudellistakin valtaa, ja siksi huolestuttaa, että hän on valinnut maan johtoon viime vuosina lisää itsensä näköisiä ja ikäisiä ihmisiä, mikä tuntuu kuin aikamatkalta parin sadan vuoden taa. Kuten tuntuu moni muukin asia, joita nykyinen maan johtaja kannattaa joko suorasti tai epäsuorasti.

Trump Towerista ei tarvitse lähteä kovinkaan monen korttelin päähän, kun jo näkee ihmisiä, joiden ainoat tavarat ovat kaupasta eksyneet ostoskärryt ja päällä olevat vaatteet. Kodittomuus ei ole mikään Yhdysvalloille uniikki piirre, mutta siitä on helppo aloittaa. Seuraavaksi voidaan siirtyä rikosoikeudelliseen järjestelmään, josta ei paljoa oikeutta löydy. Telkien takana istuu miljoonia ihmisiä, joista valtaosa kuuluu johonkin vähemmistöön. Suomessa moni hämmästelee, kun uutisotsikoihin edelleen nousee juttuja tummaihoisista, jotka ovat saavuttaneet jotakin suurta Yhdysvalloissa. Eikös rotuerottelu loppunut jo 60-luvulla? Kyllä, lain mukaan. Tuon ajan jäljet näkyvät maassa kuitenkin edelleen: ihonvärin mukaan jakautuneet kaupungit. Poliisiväkivallan uhrit. Poliitikot ja miljonäärit, toisaalta asunnottomat ja pitkäaikaissairaat. Lukuja vertaillessa ei voi olla kiinnittämättä huomiota siihen, miten vuosikymmenien jälkeenkin tietyt ihmisryhmät näyttävän jäävän yhä uudelleen sivuun, kun puhutaan oikeusvaltiosta tai edes perus ihmisoikeuksista. Oliko Obaman presidentiksi nousu muka niin iso juttu? Oli. Enkä sano tätä vain siksi, että luin juuri Michelle Obaman omaelämänkerran. Kirja toki auttoi ymmärtämään maan valtarakenteita ja kahtiajakautuneisuutta entistä paremmin. Sillä siitä kaikki on loppujen lopuksi kiinni: musta ja valkoinen, kaupunki ja maaseutu, rikkaat ja köyhät. Demokraatit ja republikaanit. Eihän kaksipuoluejärjestelmä vain voi toimia - vaikka se sopii ironisesti tähän vintturalla olevaan, kovin polarisoituneelta tuntuvaan maahan.

Vaikkakin - asiat ovat harvoin joko oikeita tai vääriä. Yhdydvalloissakin on miljoona hyvää asiaa, ja varmasti enemmänkin. Myös politiikan saralla tapahtuu jatkuvasti kehitystä parempaan päin. Nykyinen kongressi on monimuotoisempi ja naisvaltaisempi kuin koskaan yli kahdensadan vuoden aikana. Juuri ne edustajat, joita Trump herjaa jatkuvasti mustamaalatakseen vastapuoluetta, ovat eräitä sanavalmiimmista ja potentiaalisimmista. Moni Yhdysvaltojen kaupunki ja osavaltio on muuttumassa pikku hiljaa avoimemmaksi erilaisille ihmisille ja mielipiteille. Tästä hyvä esimerkki on Teksas: se jättiosavaltio, josta monelle tulee yhä mieleen lähinnä suurivatsaisia karjanomistajia naurettavan leveällä aksentilla, on myös muuttumassa suurkaupunkien lisääntyessä entistä monimuotoisemmaksi. En tätäkään olisi tajunnut ilman UWC:tä ja useita luokkakavereitani, jotka asustivat kyseisessä osavaltiossa, mutta joista enemmistö oli syntynyt jossakin aivan toisessa maassa tai ainakin monen juuret olivat jossakin aivan toisaalla.

Se, mitä yritän tässä loppujen lopuksi sanoa, on kaiken suhteellisuus. Amerikan Yhdysvallat? Riippuu keneltä kysyy. Monet paikalliset kutsuivat UWC-koulua New Mexicossa lyhyemmin nimellä 'World College'. Se särähti korvaan joka kerta. Opetusliikkeen nimessä on sana United syystä, ja se muuttaa koko merkityksen. United States of America oli muutaman valkoihoisen eurooppalaismiehen antama nimitys maalle, joka onnistuttiin riistämään alkuperäiskansoilta ja briteiltä. Nimitys on vanhahtava ja harhaanjohtava. Niin intiaanisodat kuin sisällissotakin värittävät sitä, ja osaltaan selittävät sitä minkä takia kaikki maassa asuvat eivät juhli raketteja ampuen ja grillaten joka heinäkuun neljäs. Tuo maa syrjii ja valikoi kansalaisiaan reilulla kädellä jatkuvasti. Tämän takia minua kiinnostavat ensi vuoden presidentinvaalit. Tämän takia minua ärsyttävät ihmiset, joilla on kaikki hyvin ja silti valittavat jatkuvasti. Tämän(kin) takia päätin olla hakematta sinne yliopistoon. Tämän takia minua naurattaa, kun katson S-marketissa ympärilleni ja näen vain nyrpeitä kasvoja.

Eräs tärkeimmistä asioista, joita UWC opetti, oli omien sanojensa ja mielipiteidensä takana seisominen. Asioista on pakko ottaa selvää, jotta pystyisi argumentoimaan järkevästi erilaisten ihmisten kanssa. Niin monella asialla, joka tuntuu turhanpäiväiseltä meistä, on oikeasti hurjan paljon enemmän merkitystä. Lopetan tämän blogitekstin lausahdukseen, jonka eräs vanha luokkatoverini sanoi hänelle soittaessani: on niin hankalaa olla tekemättä mitään merkityksellistä näin pitkään.

Loppukevennykseksi lisää kesäkuvia.

Iso Helvetinjärvi